FresCo Ravintolat Oy aloittaa yhteistyön Uudenkaupungin Golfklubin kanssa. Ravintolatoiminta on tarkoitus aloittaa kevään aikana. ”Golfklubin ravintola on FresColle ensimmäinen toimipiste Uudessakaupungissa ja tahtotilamme on vahvistaa ravintolapalveluidemme jalansijaa länsirannikolla edelleen”, yrittäjä Seija Aronen kertoo. Uusikaupunki merellisenä paikkakuntana sekä idyllisessä paikassa sijaitseva Golfklubi tarjoavat hyvät mahdollisuudet laadukkaalle ravintolatoiminnalle.
”Olemme todella iloisia saadessamme FresCo Ravintolat Oy:n ravintoloitsijaksi Uudenkaupungin Golfravintolaan, toteaa Vakka-Suomen Golf Oy:n toimitusjohtaja Henri Hilpinen. Kävimme viime syksyn aikana neuvotteluja usean eri toimijan kanssa ravintolapalveluiden tuottamisesta.”
Ensi kohtaamisesta alkaen FresCon palvelukonsepti ja vahvat näytöt vakuuttivat sekä normaalin että tilausravintolatoiminnan hoitamisesta. Alueen yritykset ja yhteisöt saavat FresCosta laadukkaan ja luotettavan palvelukumppanin cateringtarpeisiinsa. Toiminnassaan FresCo suosii paikallisia tuottajia ja leipoo mm. kaikki leipänsä ja leivonnaisensa itse.
Ravintolapalveluiden lisäksi FresCo tuottaa Uudenkaupungin golfyhteisölle myös caddiemaster-palvelut. Kokonaispalvelulla sekä FresCo että golfyhtiö saavuttavat resurssien käytössä tehokkuutta. ”Ravintolapalvelut ovat olennainen osa pelaajakokemusta ja uskomme, että yhteistyö parantaa edelleen kilpailukykyämme vieraspelaajakenttänä Lounais-Suomen alueella”, iloitsee toimitusjohtaja Henri Hilpinen.”
Upeat puitteet monille asiakasryhmille
Uudenkaupungin Golfklubin vuonna 1938 valmistuneessa näyttävässä kivirakennuksessa on vuosikymmenten aikana toiminut eri alojen verstaita ja työpajoja. Vuosina 2013-2014 toteutetun rakennusprojektin jälkeen tyylikkäässä ravintolasalissa on asiakaspaikkoja noin sata ja viihtyisässä Caddiemaster-kahviotilassa parisen kymmentä. Golfklubin tilavat pukuhuoneet, saunatilat sekä monipuoliset ravintolatilat tarjoavat upeat puitteet niin golfyhteisön kuin yritys- ja juhlavieraidenkin käyttöön.
Golfalalla eletään vahvaa valtakunnallista ”buumia”. Oman vireän golfyhteisön lisäksi kauden aikana Uudenkaupungin kentällä vierailee lukuisa määrä vieraspelaajia ja odotukset alkaneelle vuodelle ovat hyvät. Golfklubin erinomainen sijainti kaupungin kupeessa tekee siitä myös houkuttelevan lounaspaikan yritysten työntekijöille. Tavoitteena onkin palvella muun muassa lähialueen yrityksiä mahdollisimman hyvin ja monipuolisesti.
Laadukasta lounasta, juhlia ja kokouksia
”Laadukkaan buffetlounaan lisäksi haluamme nostaa Golfklubin korkeatasoiseksi juhla- ja kokouspalveluja tarjoavaksi keskukseksi. Klubin sydämenä toimii FresCon korkeatasoinen ruoka ja palvelu. Yhdessä hienojen tilojen kanssa niistä muodostuu elämyksellinen ravintolakokemus asiakkaan järjestäessä kesä- tai perhejuhlia, kokouksen sekä yritys- tai ryhmätilaisuuden illallisineen. Henkilökunnan rekrytointi on käynnissä, jos olet kiinnostunut ota rohkeasti yhteyttä”, Seija päättää.
Lue lisää FresCosta osoitteessa https://www.frescoravintolat.fi