Raimo Männistö ja Olli Männistö osallistuivat speedgolfin Ruotsin mestaruuskilpailuihin

Ajankohtaista

Raimo Männistö ja Olli Männistö osallistuivat speedgolfin Ruotsin mestaruuskilpailuihin

25. päivä elokuuta pidettiin Ruotsin speedgolfmestaruuskilpailut Täby Golfklubilla, Tukholman pohjoispuolella. Kenttä on rakennettu vanhan kartanon maille ja on tyyliltään puistomainen. Takayhdeksikön reiät kulkevat hienosti aivan Vallentunajärven rannassa. Viheriöt ovat muodokkaat ja olivat kilpailun aikana erittäin nopeat. Kentällä on myös korkeuseroja mukavasti. Erityisesti reiän 12 nousun haastavuudesta kertoo paljon, että moni kilpailija vaihtoi juoksun kävelyksi, mikä on speedgolfkilpailussa harvinaista.

Raimo ja Olli Männistö osallistuivat kahden muun suomalaisen (Mikko Rantanen ja Milla Hallanoro) kanssa Ruotsin speedgolfmestaruuskilpailuihin. Lentojen peruutuksista johtuen, Milla ja Mikko eivät ehtineet pelata harjoituskierrosta kentällä, joten heidän tuloksensa eivät olleet aivan optimaalisia. Mikko tuli miesten kilpasarjassa toiseksi. Milla voitti naisten sarjan. Kummankin tulokset ylittävät reilusti heidän normaalin tasonsa.

Suomen Speedgolfpiireissä lisänimen ”Super Seniori” saanut 72-vuotias Raimo Männistö osallistui miesten kilpasarjaan. 105 lyöntiä ja reilut 83 minuuttia, eli yhteensä 188. Tätä alle 200 tulosta voi pitää erinomaisena, johtuen kentän haastavuudesta.

Olli Männistön juoksu kulki hyvin, mutta lähipeli oli hankalaa. Lyöntitulokseksi tuli 90 lyöntiä ja juoksuaika oli 58 minuuttia.

Miesten kilpasarjan voitti ruotsalainen Andreas Finn. Hän pelasi kentän 75 lyönnillä ja juoksi reilussa 52 minuutissa 18 reikää. Speedgolftulos 127:18. Andreas on entinen golfammattilainen ja hänellä on kokemusta Challenge Tourilta ja muilta pienemmiltä toureilta.

Lopuksi vielä pieni lisäinfo Täby Golfklubista. Klubin seinällä oli taulu, josta löytyi kaikkien klubin mestaruuden voittaneiden pelaajien nimet. Selatessa nimiä, yksi niistä osui heti silmään. Jesper Parnevik. Uran aikana monia voittoja Euroopan tourilla ja PGA tourilla, maailmanlistalla parhaimmillaan top 10:ssä ja kolme kertaa Ryder Cupissa pelannut Ruotsin golfin ensimmäinen supertähti, oli klubin mestari vuonna 1982. Tällä rangella ja kentällä hän loi perustan matkatessaan kohti maailman kärkeä.

 Tulokset ja tapahtuman kuvia löytyy Facebokista, Speedgolf in Sweden.